Seura pähkinänkuoressa

 

Turun taidoseura ry on vuonna 1989 perustettu aktiivinen toimija taidokentällä. Noin 20 jäsenen seurassa on tilaa kaikentasoisille taidokoille. Lisää harrastajia seura saa syksyisin järjestettävien aikuisten alkeiskurssien kautta ja Turkuun muuttaneista taidokoista.

Jäsenistöllä on mahdollisuus osallistua harjoituksiin Turun kaupungin budosalilla viisi kertaa viikossa sekä sopimuksen mukaan voimistelusalilla liikuntakeskus Alfassa. Lisäksi seura järjestää aika ajoin kisa- ja talkootapahtumia, leirejä sekä muuta viihteellistä vapaa-ajanohjelmaa.

Seuran jäsenistö on kunnostautunut myös osallistumalla ahkerasti kilpailuihin ja vetäjä- yms. koulutukseen

Tällä hetkellä seuran järjestöasioita hoitaa kuusihenkinen hallitus, jossa on yksi uusi jäsen ja kolme pari vuotta lepovuorossa ollutta jäsentä. Seuran jäsenistöä on mukana myös taidoliiton valiokunnissa.

Tutkaile tämänhetkistä jäsenistöä tarkemmin.