Historia 2000-2005

Kilpailumenestys alkaa Turussa

Uusia tuulia

markojatoni
Kuvia Ruissalosta

Vuonna 2000 Turun taidoseura oli pieni, mutta aktiivinen yhteisö. Turussa budoharrastajat järjestivät massiivisen budogaalan. Gaalassa kukin laji esittäytyi näytöksellä. Taidolle budogaala näytöksineen toi toistamiseen keväällä ison kurssin.

Budogaalaa varten otettiin kuvia Ruissalossa.

Vuosituhannen alussa valtaosa harrastajista oli vasta-alkajia. Samana vuonna Kuopion SM-kisoissa kisasi Turun taidoseuran ensimmäinen naisten dantai hokei ja dantai jissen ryhmä, joka koostui täysin Nurmion vuonna 1999 vetämän kurssin sinivöisistä tytöistä. Nurmio ja Kauppi osallistuivat Kuopiossa myös henkilökohtaisiin SM-kisoihin.

Seuraavana vuonna Nurmio ja Jalava osallistuivat henkilökohtaisiin SM-kisoihin. Heitä oli katsomossa seuraamassa melkein koko seuran jäsenistö, joka haki oppia omien kisojen järjestämistä varten. Vuonna 2001 joukkue SM-kisat järjestettiinkin Turussa ja näissä kisoissa seura osallistui kaikkiin lajeihin. Kisoista Turkuun jäi seuran historian ensimmäiset SM-mitalit, pronssia miesten dantai jissenissä ja tenkaissa.

Samana vuonna taidoseura aloitti Kaupin johdolla merkittävän yhteistyön muutaman muun kaupungin budosalilla harjoittelevan seuran kanssa järjestämällä kamppailulajien rajoja rikkovan yhteisleirin. Yhteisleiri aloitti perinteeksi muodostuneen yhteistyön eri lajien kesken Turussa.

Kaudella 2001-2002 seuralle toivat kisamenestystä kyuarvojen puolella Emmi Auranen ja Suvi Lindroos. Kauden päätöskilpailussa kyufinaalissa Turkuun tuli kaksoisvoitto naisten jissenissä (Auranen 1., Lindroos 2.) ja hopeaa hokeissa (Lindroos). Kauden päätteeksi Lindroos valittiin parhaaksi alempivöiseksi taidokaksi naisten puolella. Rankingsarjassa Nurmio nappasi pronssia cup-kisoissa jissenissä, tulevan seuratoverinsa Teemu Malmin edestä.

Ensimmäiset henkilökohtaiset SM-mitalit

Vuonna 2002 Nurmio luovutti seuran puheenjohtajan tittelin Suvi Lindroosille, josta tuli seuran ensimmäinen naispuheenjohtaja. Samana vuonna seura teki yhteistyötä Turun yliopiston kanssa järjestäen alkeiskurssin osittain yliopiston tiloissa. Yhteistyö ei jatkunut enää seuraavana vuonna, koska tuntematon laji ei saanut yliopistoliikunnan näkökulmasta riittävästi harrastajia liikkeelle.

Teemun kamae

Turkuun oli syksyllä 2002 saapunut kotkalainen Teemu Malmi, joka toi Turkuun ensimmäisen henkilökohtaisenopiskelija SM-kullan jissenissä. Samassa kisassa pronssia otti Janne Jalava.

Ensimmäinen naisten rankingsarjan cup-kulta tuli 2003 Stadi cupissa jissenissä (Lindroos) ja miesten puolella Malmi toi samoissa kisoissa hopeaa jissenissä. Samana keväänä Turussakin järjestettiin cup-kisat muutamien vuosien tauon jälkeen. Tuloksena kaksi mitalia naisten jissenissä (Auranen 2. Ja Lindroos 3.)

Kuva Petteri Narko SM2003
Kuva Petteri Narko SM2003

Menestystä tuli myös ensimmäisen kerran SM-tasolla henkilökohtaisella puolella, kun Auranen ja Lindroos taistelivat naisten jissenin SM-kullasta ennätykselliset 6 min. SM-kullan toi Lindroos.

Kansainvälistä menestystä turkulaisille

EM-kisajoukkueeseen!

Kuva Olavi Kurttio jissen EM 2003
Kuva Olavi Kurttio jissen EM 2003

Hyvän kansallisen menestyksen johdosta keväällä 2003 Turusta valittiin EM-kisajoukkueeseen historian ensimmäiset turkulaistaidokat. Hollolan EM-kisoissa he toivat menestystä joukkuelajeissa. Suvi Lindroos EM-kultaa naisten dantai jissen, EM-hopeaa naisten dantai hokei ja tenkai. Teemu Malmi EM-hopeaa miesten dantai jissen ja tenkai. Emmi Auranen EM-hopeaa naisten dantai hokei ja naisten dantai jissen.

Seura osallistui myös Pajulahden ystävyyskisoihin laajalla rintamalla. Seurasta oli mukana 7 kisaajaa.

Kilpailukaudella 2003-2004 kisaavien taidokoiden ryhmä kasvoi. Seurasta saatiin ensimmäinen sonen sarjan(yli 35-vuotiaat) osallistuja, Vesa Joki-Tokola, joka toi seuralle hopeaa Järvenpään cup-kisojen hokeissa. Samoissa kisoissa Lindroos otti kultaa naisten molemmissa lajeissa. Hyvä sijoitus oli Suville ja seuralle ensimmäinen ranking sarjan hokeissa. Muuta menestystä cup kisoissa toivat: Lahdessa Auranen pronssia naisten hokeissa, Miika Heino ensimmäisessä kisassaan pronssia 3-6 kyu miesten hokeissa, Lindroos kultaa naisten jissenissä. Stadi cupissa Lindroos toi lisäksi hopean naisten ottelusta.

SM-kisoissa Suvi Lindroos puolusti ottelukultaa menestyksekkäästi ja otti myös pronssia hokeissa. Hokei mitali oli seuran ensimmäinen SM-tasolla. Malmi puolestaan toi kisoista kautta aikojen ensimmäisen miesten SM-mitalin, hopean jissenissä. Mitali oli Malmille itselleen toinen SM-kisoista, sillä mies otteli pronssia jo 2002 edustaessaan Kotkaa.

Suvi Lindroos
Suvi Lindroos

Suvi Lindroos palkittiin vuoden 2004 parhaana ranking sarjan naistaidokana. Suoritus oli ensimmäinen laatuaan turkulaistaidokoille!

Kuva Hannes Haapanen joukkue SM2004
Kuva Hannes Haapanen joukkue SM2004

Vuoden 2004 Joukkue SM-kisoissa Turkuun tuli ensimmäinen mitali naisten dantai hokeissa joukkueella Auranen, Lindroos, Manninen, Pienihäkkinen ja Välikangas. Tenkaissa tuli niinikään kautta aikojen paras tulos:hopeaa joukkueella Auranen, Heino, Joki-Tokola, Korhonen, Lindroos ja Malmi. Sijoitukset olivat mukavia palkintoja ahkerasta harjoittelusta kisoihin.

Epävirallisissa opiskelija SM-kisoissa seura siirsi kaikki kultamitalit Helsingistä Turkuun. Kultaa toi Teemu Malmi (ylempien vöiden miesten jissen) ja ”tuplakullat” Emmi Auranen (ylempien vöiden hokei ja naisten ottelu) sekä Miika Heino (alempien vöiden hokei ja alempien vöiden miesten ottelu). Mukana oli ensikertalaisia miesten puolella, Pekka Wärri ja Jaakko Ståhle.

Vuoden 2005 huikea kilpailumenestys huipentuu MM-kisoihin

Kuva Hannes Haapanen SM2004

Kuva
Kuva Hannes Haapanen

Kaudella 2005 Seura järjesti Turku cupin tammikuussa. Kisoissa oli ennätykselliset 8 edustajaa Turusta. Mitalisijoituksia tuli naisten ranking sarjassa: Suville tuplavoitto ja Emmille jissen pronssi, miesten ranking sarjassa: Teemulle pronssi, miesten kyu-sarjassa Miikalle hokeikulta ja jissen pronssi.

Muissa kauden cup-kisoissa oli edelleen paljon osallistujia ja seura sai lisää onnistumisia: Suvi voitti hokein Helsingissä ja Jyväskylässä ja otti kullan ja hopean jissenissä. Emmi otti pronssin jissenistä Jyväskylässä. Miesten kyu-sarjassa Helsingissä tuli Miikalle hokeihopea ja jissenkulta sekä Mikalle tuplapronssi. Jyväskylässä Lauri Pylvänäinen toi hokeipronssin Turkuun. Naisten kyusarjassa Noora Välikangas otti Jyväskylässä hokeipronssin.

Mitalisti Teemu (1)

SM-kisoissa Järvenpäässä ei mitalisadetta tullutkaan. Turkuun tuli sen sijaan neljä neljättä sijaa, joista kaksi otti Vesa Sonen sarjassa. Teemu ja Emmi jäivät jissenissä kumpikin neljänneksi.

Turun taidoseurasta valittiin kolme taidokaa edustamaan Suomea Göteborgissa elokuussa pidettäviin MM-kisoihin. Joukkueeseen kuuluivat naisten puolella Suvi Lindroos ja Emmi Auranen sekä miesten puolella Teemu Malmi.

MM-kisoista Turkuun tuli peräti neljä mitalia. Ensimmäinen turkulainen MM-mitali oli Suvi Lindroosin ja Emmi Aurasen edustaman naisten dantai hokein pronssi. Hopeakin oli lähellä, mutta sen vei Japanin naisjoukkue samalla pistemäärällä päätuomarin antaman paremman (0,1 pistettä) pistemäärän turvin.

Ensimmäinen mitali miesten puolella tuli Teemulle samoin joukkuehokein pronssina. Pronssikääty oli ehkä Suomen joukkueen juhlituin mitali yllättävyytensä takia.

Kuva Aarne Soininen MM 2005
Kuva Aarne Soininen MM 2005

Mitalisade jatkui vielä naisten puolella. Suvi saalisti kautta aikojen ensimmäisen turkulaisenhenkilökohtaisen MM-mitalin eli ottelussa saavutetun pronssin. Tytöt kisasivat myös hopeaa voittaneessa jissen joukkueessa. Kultakin jäi harmittavan lähelle. Japanin naiset voittivat sen tasatuloksessa useamman ipponin avulla! Kaiken kaikkiaan seura menestyi loistavasti.

MM-kisatapahtuman yhteydessä pidettiin myös kansainväliset ystävyyskisat, joissa seuraa edusti Noora Välikangas. Noora taidoili mainiosti napaten naisten alemman sarjan hokeissa neljännen sijan!

Suvi Lindroos palkittiin kansallisesta kilpailumenestyksestä toistamiseen naisten rankingsarjan parhaana kaudella 2005. Suvi osallistui alkukauden cup-kilpailuihin, joista saamiensa voittojen turvin varmisti paikkansa parhaana naiskisaajana, vaikkei voinutkaan loukkaantumisten takia puolustaa jissenkultamitaliaan SM-kisoissa.

Moderni japanilainen kamppailu-urheilulaji