MM-kisojen jälkeen
Kansainvälisten kisojen jälkeen kisauupumus pakotti seuran pysymään poissa loppuvuoden joukkue SM-kisoista Lahdesta. Opiskelijiden SM-kisoissa ranking sarjaan edennyt Miika Heino varmisti turkulaisen kisamenestyksen jatkuvuutta sijoittumalla kolmanneksi hokeissa ja neljänneksi ottelussa.

Jokaiseen vuoden 2006 cup-kisoihin osallistui jälleen turkulaisia. Mika Korhonen ja Miika Heino debytoivat ranking-sarjan cup-kisoissa Järvenpäässä ja Noora Välikangas Riihimäellä. Riihimäellä kisasi myös vasta sinisen vyöarvon suorittanut Matti Vainio. Suvi palasi kotimaan kisoihin voitolla ja kakkossijalla Riihimäellä. Loppukaudella Suvi voitti kaiken, mihin osallistui eli jissen trophyn jatuplakullat Kuopion SM-kisoissa. Hokeista saatu kultamitali oli seuran ensimmäinen.
Hokeikokeiluja
Seuran hokeihaasteessa tehtiin hokeita 12 tuntia putkeen. Haasteessa hokeili 9 turkulaista. Mieleenpainuva päivä saattaa jäädä jonkinlaiseksi perinteeksi, niin hieno kokemus se oli.

Seura osallistui myös ensimmäisen kerran liiton leirin järjestämiseen. Kesäleirille Turussa osallistui noin 40 taidokaa aina Oulusta ja Kuopiosta asti.
Loppukesästä järjestettiin uusi hokeihaaste, jonka oli alunperin tarkoitus olla 24-tuntinen. Harmillisten sairastumisten ym. televisioesiintymisten (Teemu TV2:n Hiki-ohjelmassa) takia joukko oli niin pieni, että haaste kuihtui 12-tuntiseksi. Tosin hokeit suoritettiin edellisestä poiketen yöllä.

Hokeihaasteessa sanottua: (sama taidoka)
”900 manjigeria voi olla aika kova”
(30 hokeita takana, kello 02:20) ”Ei täs muuten mitään, mut kuuma alkaa tuleen.”
(takana 10 tuntia hokeita, 2 tunnin vedetyt treenit ja 0,5 tuntia pyöräilyä, kello 03.00) ”Kun aurinko nousee tulee varmaan uutta energiaa” -”Se oli fakta, eikä vitsi.”
Seurasta osallistui vuoden 2006 joukkueiden SM-kisoihin miesten hokei- ja jissenjoukkueet. Vanhojen (Vesa, Miika ja Mika) lisäksi kisaan osallistuivat Matti Vainio ja Joni Samanen, joista jälkimmäiselle kisa oli ensimmäinen taidouralla.
Suvi palkittiin kolmannen kerran peräkkäin parhaana naistaidokana.
Uusia daneja ja kyuarvoja
Vuosi 2007 käynnistyi pitkästä aikaa erityisen vilkkaana uusien vyöarvojen suhteen. Vaikka alkeiskurssi jäikin aavistuksen pieneksi, oli turkulaisia melko lailla sekä kyu että dan-shinsassa. Lähes kaikki aktiivitaidokat käväisivät alkuvuodesta vyökokeessa, joten monen kohdalla tilanne muuttui.
Sellainenkin harvinaisuus nähtiin, että shinsassa oli kaksi samaan aikaan aloittanutta taidokaa, joista toinen suoritti 3 kyun ja toinen 1 kyun. Paluun taidon pariin tehnyt Markus Maunula oli suorittanut sinisen vyön talvella 2002 ja muutaman vuoden tauon jälkeen palannut ympyröihin.
Daneja seurassa on nyt enemmän kuin koskaan, kun seurassa on pari 2 danin taidokaa ja kolme 1 dania. Kymmenessä vuodessa tapahtunut muutos on ollut mukava.
Uusi maajoukkue-edustaja
Kevään 2007 kilpailukausi oli turkulaisittain viime vuosia maltillisempi. Tosin vähintään yksi kilpailija edusti Turkua aina joka kisassa. Ensimmäisessä cup-kisassa Järvenpäässä Miika ja Helsingissä Mika ja Miika miesten ranking sarjassa. Tampereella Suvi voitti naisten ranking sarjan jissenin. Nummelassa pidetyissä Jissen Trophyissä Mika oli ainoana edustajana. Vaajakoskella käydyissä SM-kilpailuissa Mika ja Miika olivat molemmat paikalla.
Miika Heino valittiin EM-kisajoukkueeseen. Hän oli mukana miesten joukkueissa Leidenissa pidettävissä EM-kilpailuissa. Yhdistetyssä dantai hokei sarjassa Miikan tuli nentai no hokein tehneen joukkueensa kanssa tuli toiseksi. Miesten dantai jissenin puolella Miika oli Suomen kakkosjoukkueessa, joka tuli kisassa pronssille. Näin Miika täydensi turkulaista kansainvälistä menestystä omalta osaltaan. Miika teki siinäkin mielessä turkulaista historiaa, että hän on ensimmäinen Turussa taidouransa aloittanut miestaidoka, joka selvitti tiensä Suomen maajoukkueeseen.
Miikan kuvan otti Olavi Kurttio kesän 2006 Kumaleirillä
Valiokuntaedustusta
Turkuun tuli myös Suomen taidoliiton lehden, Kamaen, päätoimittajuus. Emmi aloitti lehden päätoimittajana helmikuussa. Emmi lopetti toimikautensa päätoimittajana vuoden 2009 Hiroshiman kisojen aikaan.
Samalla Emmi kuuluu myös liiton tiedotusvaliokuntaan. Tätä kautta muutkin turkulaiset ovat olleet enemmän esillä kansallisessa taidossa. Vesan ottamia kuvia on ollut lehdissä ja Vesa on myös oikolukenut lehden tekstejä. Myös kirjoittajina on ollut turkulaisia.
Koulutusvaliokuntakin on saanut turkulaisen jäsenen; Suvi toimii koulutusvaliokunnassa leirivastaavana vuoteen 2009 asti.
Markku aloitti puolestaan nuorisovaliokunnassa 2010 ja on pitänyt mm. liiton juniorikoulutuksia.
Joukkuekisoissa mitaleja

Turusta osallistui kolme joukkuetta Keravalla 2007 pidettyihin SM-kilpailuihin. Hokeisarja oli yhdistetty eli miesten ja naisten joukkueet kilpailivat samassa sarjassa. Turusta oli mukana naisten sen in no hokei joukkue, jossa oli kaksi ensikertalaista kilpailijaa: Satu Jokiniemi ja Joanna Tynjälä. Joukkue oli kisassa neljäs.
Tenkaijoukkuekin saatiin kolmen vuoden tauon jälkeen taas kasaan. Joukkue palasi takaisin hopeakantaan kuten vuonna 2004 oli viimeksi tapahtunut.
Miesten dantai jissenissä joukkueemme saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksen ollen kilpailun toinen. Tiukka kamppailu päättyi Yliopiston taidon eduksi tilanteessa, jossa molemmilla joukkueilla oli kaksi voittoa, mutta Yliopiston joukkueella oli ollut ipponin arvoinen suoritus.
Miesten dantaissa ottelivat Toni, Miika, Mika ja ensimmäistä kertaa Turun joukkueessa Lahdesta tullut Markku Valkeapää sekä ensikertalainen 2006 syksyllä aloittanut Kristian Danielsson.
Junioritoiminnan aloittaminen
Vuoden 2007 vuosikokouksessa tehtiin lopulta päätös aloittaa junioritoiminta Turun taidoseurassa. Toiminta suunniteltiin alkavaksi tammikuussa 2008. Seuralle valittiin juniorivastaava. Toimintaa pyörittämään ryhtyi erillinen tulevista juniorivetäjistä koostuva 8-henkinen porukka, joka hoitaa käytännönjärjestelyt.
Kuhinaa kisatatameilla
2008 SM-kisatatameilla oli taas kuhinaa turkulaisittain. Kävimme kahmimassa mitaleja sekä yksilö- että joukkuelajeissa. Suvi osallistui henkilökohtaisiin SM-kilpailuihin ja voitti toistamiseen lajien tuplakullan. Tämä kultaus ja muu taidotoiminta toivat Suville valinnan vuoden 2008 taidokaksi Suomessa. Seura saavutti myös joukkuelajeissa menestystä. Vuosien tenkaiharjoitteluun panostaminen toi lajin kultaisen mitalin vihdoin Turkuun. Samassa joukkuekisassa miesten dantai hokein viisikko saavutti hopeisen mitalin. Samat viisi taidokaa puolustivat mitaliaan myös kotikisoissa Turussa seuraavana vuonna.
Vuoden 2009 huhtikuussa Turun taidoseura järjesti lajin henkilökohtaisten ja joukkuelajien SM-kilpailut. Samalla juhlistettiin seuran 20-vuotista taivalta. Kutsuissa vieraita oli noin 60 eri puolilta Suomea. Kisat ja juhlat olivat erittäin onnistuneet. Vielä samana kesänä turkulaisia kävi myös Japanissa. Hiroshimassa turkulaiset tekivät yhdessä Tampereen kanssa yhteiset tenkai ja dantai hokei joukkueet, joilla kilpailtiin ystävyyskisoissa. Menestystä tuli kuitenkin yksilölajeista, jossa Suvi voitti jissenin kullan.
Hiljaisempaa kisatatameilla
Vuodet 2010 ja 2011 olivat hyvin hiljaisia kisatatameilla. Turkulaisia esiintyi ainoastaan tuomarin rooleissa. Odotamme kuitenkin uutta aaltoa kisaedustukseen.
Toni Nurmio suoritti talvella 2011 3.danin ja hän oli sillä hetkellä korkein vyöarvo, joka oli Turussa taidoa treenannut. Lisäksi Toni oli korkein Turussa taidon aloittanut vyöarvo.