Tekniikkaluokat

Tekniikkaluokat

Taidossa on viisi tekniikkaluokkaa, joihin taidon perustekniikat kuuluvat. Jokaisella tekniikkaluokalla on omat erityispiirteensä.

Taidon kehittäjän mukaan taidoharjoittelu kuuluu aloittaa sengillä ja edetä tekniikkaluokkia määrätyssä (allaolevassa) järjestyksessä aina tengiin asti. Sen jälkeen sykli aloitetaan uudestaan alusta.

Suomalaisessa harjoittelussa syklisyys ilmenee siten, että taidoka käy kyu-urallaan läpi perushokeit tekniikkaluokkajärjestyksessä eli hän aloittaa sen-hokeilla. Taidokan harjoittelu etenee hänen oppiessaan suorittamaan teknisesti hokeita tekniikkaluokkajärjestyksessä.

Taidokan symbolinen eteneminen tekniikkaluokasta toiseen tapahtuu vyökokeen eli shinsan kautta. Taidoka esittää vyökokeessa aina yhden perustekniikkahokein ja osoittaa täten pystyvänsä aloittamaan uuden tekniikkaluokan opettelun.

Tekniikkaluokat vahvistavat toisiaan ja edeltävä tekniikkaluokka luo aina pohjan seuraavan tekniikkaluokan tekniikoiden harjoittelulle. Toisaalta tekniikkaluokat pystyvät voittamaan toisensa hyödyntäessään hyökkäyksissään tekniikkaluokkien tiedossaolevia heikkouksia.

Sengi

Ungi

Hengi

Nengi

Tengi

Moderni japanilainen kamppailu-urheilulaji